maanantai 1. helmikuuta 2016

Pitkästä aikaa decaleja

Minulla on sellainen käyntikorttikansio waterdecaleille/siirtokuville, ja se alkaa olla melkein täynnä! o.O En vain raaski sellaisia kivoja kuvia käyttää, ja toisaalta "ei-kivoja" ei tule käytettyä. :D Kyllä, olen hamsteri! (Onneksi muutoin tavaroiden kanssa saan hävitys"kohtauksia" kun tekisi mieli heittää kaikki irtotavara roskiin! :D)

Eräänä pakkassunnuntaina sain ajatuksen decal-varaston tyhjennyksestä, eli ehkä niitäkin voisi pitkästä aikaa käyttää, eikä vain varastoida sitä "jotain erityistä lakkausta" varten.
Mikään ei ensin oikein iskenyt (niitä superkivoja en edes ajatellut käyttäväni :D), mutta nämä pallerot olivat värimaailmaltaan kivat. Mietin ensin tekisinkö jopa jotain liukua, mutta päädyin kuitenkin pakkasen kunniaksi vain laittamaan yhden (!) kerroksen aEnglandin ihanaa Fonteyta.
Valitettavasti päällyslakka hieman sulatti kuviota...Kokeilin oikeaan käteen ensin Kikon päällyslakkaa, mutta vasempaan päätin laittaa HK Girlin pikakuivattajaa, mikä ei ollut sen parempi. Onneksi kuvan leviämisen/sulamisen näkee ainoastaan kuvista (etenkin keskisormen kärjestä) eli kuvat eivät totaalisesti sulaneet lakan alla. Nimettömän kuva olisi ehkä pitänyt laittaa sittenkin pikkurilliin, joka olisi kapeampi, mutta senkin huomaa ainoastaan näin läheltä katsottuna. :)
Lakat:
aEngland Fonteyn
siirtokuvat eBay

2 kommenttia:

  1. Onpa suloiset! :) Itsekin ajattelin alkaa nyt käyttämään pois varastoon kertyneitä siirtokuvia, turhahan niitä on hamsteroimaan ryhtyä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo pallerot on hauskat :) Minulla on niitä vielä toisessa värissäkin.
      Juu, mutta joku ihmeen hamstraus se vain iskee päälle - eikä raaski tällaiseen "arkilakkaukseen" mitään erikoisempia käyttää, ihan kuin niitä ei saisi ostettua lisää :D

      Poista

Olisi kiva, jos jättäisit kommentin...Kiitos! :)